Puheentunnistus saapuu verkkokauppaan vauhdilla - Finnchat Blogi

”Send me ____”

  • 3
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
    3
    Shares

Walmart ja Google yhdistävät voimansa äänen avulla

Ääniavusteiset ominaisuudet, kuten Apple Siri, Microsoft Cortana ja Google Assistant ovat lähivuosien aikana saapuneet kuluttajien käyttöön. Brendan Witcher kirjoittaa Forresterin blogissa (24.8.2017) Walmartin ja Googlen ääniavusteisen kaupankäynnin saralla aloittamasta yhteistyöstä.

Helppoa ja kivaa?

Käytännössä puheentunnistus auttaa asiakasta tilaamaan tuhansia Walmartin tuotteita yksinkertaisesti sanomalla “Send me _____ “ Google Home laitteelle, jossa häntä herkeämättä kuuntelee Google Assistant. Asiakas pystyy vahvistamaan tilauksen niin ikään sanallisesti laitteen kerrottua lisätietoja muun muassa toimitusajoista ja hinnasta.

Kuulostaa helpolta, eikö?

Puheentunnistus on silti vielä lapsenkengissä monella tapaa. Esimerkiksi Google Home tukee tällä hetkellä vain englantia, ranskaa, saksaa ja japania. Lisäksi se on Amazon Echon tavoin täysin ääneen perustuva laite. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakas todennäköisesti tilaa laitteen avulla vain ennestään tuttuja tuotteita. Ääniavusteisten laitteiden uskotaan valloittavan ykköspaikan kotoa ostamisen kanavana, ainakin mikäli mukaan liittää nopean toimituksen.

Mahdollisuuksia tulevaisuuden kaupankäynnille

Ostokokemus kivijalkakaupassa sisällyttää ostohetkeen monta aistia. Kuulo, näkö, haju ja jopa maku. Mielenkiintoinen ajatus onkin, kuinka aistien lisääminen kotoa toimivaan ostamiseen on mahdollista tulevaisuudessa. Lisäksi kiinnostavaa on se, päästäänkö autenttisuuden tunteeseen samalla tavalla tekoälyn avulla – ainakaan vielä? Kilpailuetua varmasti saavutetaan tarjoamalla kuluttajille uusia ominaisuuksia verkossa ostamiseen, kuten äänen ja visuaalisuuden yhdistämistä, mutta osaavatko asiakkaat vielä vaatiakaan tällaista kotoa ostoksia tehdessään? Aika näyttää.

Asiakaskokemus on silti ykkönen

Asiakaskokemuksen parantaminen verkossa motivoi suuria kaupan alan jättejä kehittämään uusia tapoja ostaa kotoa käsin. Pelkkä verkkosivusto vaan ei enää pärjää kilpailussa. Perusvaatimus on, että käyttäjäkokemus on priimaa sekä tietokoneella, että mobiilissa ostoksia tehdessä. Kun ääniavusteisuus ja kameran avulla esimerkiksi tuotteiden “sovittaminen” tai 3D muodossa tuotteisiin tutustuminen astuvat peliin, kannattaisi kaikkien verkkokaupasta vastaavien henkilöiden ottaa tosissaan asiakaskokemuksen kokonaisvaltainen parantaminen.

Keinoja asiakaskokemuksen parantamiseen verkossa on monia. Asiakaspalvelu on niistä ehkä tärkein osa ostokokemusta. Chat-palvelun käyttäminen sivustolla on muodostumassa jo standardiksi ja asiakaskin osaa vaatia henkilökohtaista palvelua shoppaillessaan verkossa. Vaikka botit saapuvat tekoälyineen alalle kiihtyvää vauhtia, on kentällä yhä vahva kaipuu siihen, että henkilökohtaisuus ja aito kohtaaminen säilyvät mukana. Ehkä Google Home pystyisi tulevaisuudessa vaikeiden kysymysten sattuessa yhdistämään aidolle asiakaspalvelijalle?

Henkilökohtaisuus ja aito kohtaaminen säilyvät mukana.

Lähteet:

Brendan Witcher, Forrester 24.08.2017, Walmart and Google’s Voice-Assisted Commerce Partnership Highlights The Next Big Disruptor In Retail

Teemu Laitila, Mikrobitti 27.04.2017, Google Home – Kannattaako suomalaisen ostaa hienoa digiapuria?

Janne Laakso, Mobiili.fi 18.05.2016, Googlen älykäs digiassistentti on Google Assistant

/ /

Lisää aiheesta: