Tiedonhaun ja asiakaspalvelun ammattilaiset - Havaintoja chat-uran opeista - Finnchat

Tiedonhaun ja asiakaspalvelun ammattilaiset – Havaintoja chat-uran opeista

  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

On pakko tunnustaa, että tällä kertaa blogin aiheen pähkäämiseen piti käyttää pieni tovi aikaa. Ajattelin jotakin kevyttä näin vaihteeksi. Pahimpaan pääjumiin löytyy onneksi nopeasti apua kun vetäisee kengät jalkaan ja käväisee nopealla happihyppelyllä ulkona. Nyt kun kevätkin on juuri parhaimmillaan ja aurinko hellii kehoa ja mieltä, on todella piristävä ajatus käyttää pieni hetki päivästä aivojen ulkoiluttamiseen. Jo pelkästään 15 minuutin reippailu pihalla tekee ihmeitä ajatusten juoksulle ja virkeystilalle.

Puheista teoiksi siis. Ulkona käpöstellessäni ajatukseni harhailivat jossakin kuuntelemani progen, lämmittävän auringon sekä viimeöisen NHL-kierroksen tuloksissa. Pakkohan tässä blogissa on myös tehdä kunniaa Boston Bruinsille sekä San Jose Sharksille, jotka molemmat taistelivat seiskapelistä jatkoon seuraavalle kierrokselle. Eikä unohdeta kutkuttavaa finaalisarjaa Kärppien ja HPK:n välillä! Huomasin tuumailevani samalla myös erään ohitse kävelemäni luhtitalon ulkovalaisimia ja sitä, miten valaisimet olivat kovin tutun näköisiä.

Koska olen tehnyt reilun viiden vuoden mittaisen uran Finnchatilla palvelupuolella – aka chattailijana, vuosien varrella mukana lähtenyt tietomäärä on aivan käsittämätön! Tunnistin nämä ulkovalaisimet malliltaan ja muistin jopa mistä niiden tärkeimmät tekniset tiedot sekä sen mistä valaisimien asennusohje löytyy.

Kun rupesin kiinnittämään tähän vielä vähän enemmän huomiota, bongasin matkan varrelta tutut polkupyörä- ja auto-mallit joihin olen päässyt tutustumaan myös tarkempien tietojen osalta. Polkupyörässä oli Shimano Tourney 30-takavaihtaja ja ohi ajaneen automallin saa joko 1.8 litran hybrid- tai 1.2 litran turbolla varustetulla bensiinimoottoreilla.

Edellä mainittujen NHL-seurojen lisäksi hatunnoston ansaitsevat myös omistautunut henkilöstömme, ketkä ovat aivan vertaansa vailla. Vaikka ulkoistetusta palvelusta puhuttaessa meinataan heti kättelyssä luopua asiantuntijuudesta ja omistautuneisuudesta, olemme pitkään pystyneet todistamaan sen, että hyvällä yhteistyöllä ja osaavalla chat-henkilöstöllä saadaan ihmeitä aikaiseksi. Tapamme on dedikoida aina sopivimmat henkilömme tekemään kutakin päämiehen sivustoa, jotta tekijöiden osaaminen kasvaa palvelun tuottamisen mukana ja heitä voidaankin pitää lähes tulkoon edustamansa yrityksen työntekijöinä. Kun yhdistetään pettämätön ammattitaito johtaa chat-keskusteluja sekä oppimishaluinen, palvelualtis asenne, lopputulos on suorastaan briljantti!

Joni Aaltonen

Sales Development Representative