Verkkokaupan trendit vuonna 2016 - Finnchat

Verkkokaupan trendit vuonna 2016

  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Vuosi 2015 vetelee viimeisiään ja nyt onkin oikea hetki katsoa verkkokaupan kehitystä Suomessa (ja miksei maailmallakin). Mikä on muuttunut ja ennen kaikkea – mihin ollaan matkalla?

Verkkokaupassa panostettiin vuonna 2015

Vuodelle 2015 odotellaan verkkokaupalle Suomessa n. 10 % kasvua (Tivi.fi). Luku vaihtelee hieman lähteestä riippuen ja jäämmekin innolla odottamaan lopullisia kasvulukuja!

Kotimaisuus ei ole myöskään painanut vaakakupissa ihan odotetusti ja pohjoismaissa ostettiinkin ulkomaisista verkkokaupoista yhä useammin (Verkkokauppiaaksi.fi). Osataanko kotimaisissa verkkokaupoissa tarjota riittävää asiakaskokemusta?

Maailmalla on kohistu personalisoinnista jo muutaman vuoden, mutta 2015 siihen panostettiin oikein kunnolla. Monetate, yksi personalisoinnin isoista nimistä verkkokaupan saralla on takonut huimia kasvulukuja sitten 2014. Personalisointi – vaikka se olisi kuinka automatisoitua tahansa – on kuitenkin todella raskas toteuttaa keskisuurille verkkokaupoille. Onko tälle luvassa vaihtoehtoja 2016?

Vuoden 2016 verkkokaupan trendejä ovat…

Kontekstuaalinen markkinointi ajaa rinnalle (tai jopa ohi) personalisoinnista

Personalisointi ja kontekstuaalinen markkinointi eivät ole erottamattomat ja raja näiden välillä onkin välillä häilyvä. Nyt jo on kuitenkin näkyvissä verkkokaupan trendi, jossa ei enää panosteta pelkästään antamaan kuva persoonallisesta palvelusta (“Moi Marko,…”, kuinka usea sähköposti nykyään alkaakaan näin?). Asiakkaan verkkovierailusta koostettua dataa käytetään yhä aktiivisemmin asiakaskokemuksen parantamiseen henkilökohtaisella työllä. Jopa reaaliaikaisesti.

Asiakaspalvelukanavat muuttuvat

Verkkokauppojen asiakaspalvelu siirtyy pikku hiljaa sähköpostista ja puhelimesta kohti sosiaalisen median kanavia, sekä reaaliaikaista palvelua verkkosivuilla. Kuinka moni ei ole tänä vuonna etsinyt apua yrityksen sivulta Facebookista tai törmännyt chat-asiakaspalveluun verkkosivuilla?

Verkkosivut eivät enää ole passiivinen näyteikkuna

Vuonna 2016 yhä useampi verkkokauppa ja yritysten verkkosivut siirtyvät aktiivisesti palvelemaan vierailijaa. Aletaan pikku hiljaa päästä yli ajatuksesta, jossa verkkokaupan vierailija on jotenkin eri ihminen, kuin se kivijalan asiakas. Verkkokaupan asiakaspalvelussa pyritään nyt kohtaamaan asiakas ihan oikeasti.

Verkkoanalytiikkaa aletaan hyödyntää reaaliaikaisesti

Verkkosivuilta kerätään jo nyt käsittämättömiä määriä dataa. Vuoden 2016 trendejä tulee olemaan kerätyn verkkoanalytiikan hyödyntäminen esimerkiksi asiakaspalvelun tarpeissa. Välittömästi.

Pitäisikö koko netti räjäyttää vai jäikö minulta jokin vuoden 2016 verkkokauppatrendi mainitsematta? Kommentoi alle.

/ /

Lisää aiheesta: